Isälle
Kesäiset Päivät syksyksi muuttuu,
pienestä huoneesta asukas puuttuu.
Vanhuus ja sairaus huonoksi veti,
Nyt olinpaikka on sairaalan peti.
Väheni voimat masentui mieli
kankeasti puheeseen taipui kieli.
Tahtoi jo haudan lepoon päästä
miksi luoja ei lastansa vaivoilta säästä.
Kuoleman varjot jo kasvoillas näin
kun kotoa sun lähtöäs katsomaan jäin.
Tuonelan enkeli kannoillas hiipi,
sua kosketti melkein sen tumma siipi.
Jospa jo koittaisi matkasi pää,
loppuisi tuskainen elämä tää.
Vielä kun jaksat hetken verran,
ikuisen unen saat luona Herran.
Kun iäsyyden kutsu soi,
ei ihminen mitään voi.
On lähdön hetki salainen,
vain luoja yksin tietää sen.
Ei kuolema ole arvoitus,
joka kerran ratkeaa.
Se on ihmisen ihana oikeus,
taipaleensa tehtyään nukahtaa.
Hiljaa tarttui käsi Herran
käteen väsyneen.
Hiljaa siirtyi sielu
lepoon iäiseen.
Oli sulla sydän lämmin hellä, paikka siellä meillä jokaisella.
Mitään et pyytänyt, kaikkesi annoit,
meitä muistit ja huolta kannoit.
Muistosi kaunis voimaa antaa,
surun raskaan hiljaa kantaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti